Ajatuksia

Häröily

Häröily on, tai oli, elämän suola. Häröily on sekoilua, vailla logiikkaa toimimista, omituisten asioiden tekemistä ja hauskanpitoa. Pari vuotta sitten se oli erittäin suuri osa mun elämääni. Nykyään se on vähän väistynyt, johtuen varmanakin kolmasti kirotusta vanhenemisesta. Jostain syystä ei vaan enää jaksa lähteä ulos tanssimaan, juoda keskellä viikkoa pitkälle yöhön liikaa teetä ja hihitellä sitten kofeiniissa, tai tehdä jotain älytöntä spontaanisti.

Ei, nykyään sekoilukin pitää hoitaa organisoidusti. Tämä karsii suuren osan häröilystä pois, päänsisäisenä selityksenä "koska siitä ei aiheudu tarpeeksi hupia". Syyttävä sormi kohdistuu vanhenemiseen, joka on aiheuttanut, että kaiken toiminnan pitää olla kustannustehokasta, että on liikaa tekemistä (no sitä nyt on ollut kyllä aina;), että kaikki tuntuu tutulta, että osaa arvata toiminnan tuloksen jolloin ei tarvitse toimia, että autosta loppui bensa jne. Tämä teksti on pientä häröilyä, istun duunissa ja mulla on päänsärkyä.

kaksinkertaisuus on bugi.

Minun bC!:ni

Tämä teksti on, nyt toiselta lukemalta, hieman liian nöyrää ja maanläheistä, sillä bC! on oikeasti hieno juttu.

Yleensä kun vähän tuntemattomammassa seurassa tulee bC! puheeksi haluan aina tietää mitä ihmiset ovat meistä kuulleet ja yritän tuoda omaa näkökantaani asiasta esillä. Yleisesti bC!:stä tunnetaan lähinnä ördääminen ja sairaanloiset bileet.

Ehkä minä joissakin seurueissa sitten tunnen nolostusta kun minut liitetään ryhmittymään, josta ihmisillä on tällainen kuva. Ja kyllähän se kuva on ihan oikeutettu, sehän bC!:stä päällimmäiseksi näkyy. Taustalta löytyy kuitenkin pari yhteisöltä ihailtavaa ominaisuutta. Tämä on minun visioni bC!:stä. Se ei välttämättä vastaa täysin todellisuutta, mutta ainakin suurilta osin.

Ensinnäkin, bC! on yhteisönä ja kaveripiirinä yhä varsin avoin. Jos haluat tulla bileisiimme, tule. Pahinta mitä voi tapahtua on, että sinut liitetään jäseneksi. Useimmiten tuo kaverisikin.

Toiseksi, bC! on suvaitseva. Millaista elämää sitten vietätkin, mistä sitten erityisesti pidätkin, niin kauan kuin pidät hauskanpidosta ja häröilystä olet tervetullut seuraan, sellaisena kuin olet.

Kolmanneksi, bC! on älytön ja ennakkoluuloton. Minä en pidä päämäärättömästä dokauksesta tai ördäyksestä. Onneksi bC! on sellainen, että bileissä siedetään jotain tausta-ideaakin ja että ihmisiä lähtee mukaan vaikkapa dokauksen Suomi-Norja -ottelun treeneihin, juoksemaan Maaliskuun kieppeillä juoksemaan pyjamissa/alushousuissa/pelkissä hameissa korttelin ympäri toivottaen kesän tervetulleeksi, pelaamaan bC! -strippokeria (jonka erikoissäännöt varmistavat, että lopulta kaikki ovat hirveässä kännissä ja kenelläkään ei ole vaatteita) tai jakelemaan täysin älyttömiä flaijereita [1,2,3] vappukampanjan merkeissä. Häröily on päämäärä, Bileet ovat keino.

bC! - vapaamielistä häröilyä since 1993

Ytimekkäästi ja kauniisti:
<Shalafi> bC!:n ryhmähengessä on jotain positiivista, ainutlaatuista hyväntahtoisuutta.

^sanna ja hameet

^sanna on tämänhetkinen irc-nickini. Se syntyi lähes vahingossa, kun oli päällä 'bC! goes kanavalle X ja esittää muijia'. Silloin meidän kanavamme botit tunnistettiin etuliitteestä '^', ja päätinkin piiloutua tähän joukkoon ja otin nickikseni ^sannan. Ja sitten, kuten nickeille on joskus tapana, se vaan jäi. Tämä johti sitten myöhemmin lopulta siihen, että kaikkien bottien nimet vaihdettiin alkamaan alaviivalla '_', koska Matiasta kuumotti mun piilotteluni.

Itseasiassa ^sanna on varsin ovela nick, sillä '^' on XOR eli poissulkeva tai-operaation merkki, joka kuvaa erästä luonteenosaani varsin hyvin. Vaikka se voikin hämätä joitakin negatiivisessa mielessä, on nickini kuitenkin minulle hyvin rakas. Jos olisin tyttö, haluaisin nimeni olevan Sanna.

En halua olla tyttö, mutta käytän joskus hameita ja mahdollisesti mekkojakin. En ole transseksuaali, en tee sitä, koska ne kiihottaisivat minua, vaan koska minä vain satun pitämään niistä.

Kun ostin ensimmäisen hameeni, huomasin itseasiassa jotain hupaisaa. Ilmeisesti minä todella käyttäydyin vähän enemmän naismaisesti hameessa. Ja tietysti Seitakin sitten alitajuisesti näki minut hieman erilaisena. Hänestä minä en näyttänyt ollenkaan miesmäiseltä, vaan käyttäydyinkin kuulemma hirvittävän naismaisesti.

Omituisena yhteensattumana kun sain päivää ennen Wanderer 3 -larppia jopa hahmoni, sain havaita sen olevan transvestiitti viihdyttäjä. Tämä rooli tuli itseasiassa juuri parhaimpaan mahdolliseen aikaan, sillä sen pelaaminen soi minulle mahdollisuuden kokeilla myös transvestismia sopivassa 'koe-ympäristössä' ja päädyin toteamaan, ettei minulla ole suurehkoa seksuaalista fetissiä naisten vaatteisiin.

Näiden sivujen ja elämän suhde

Netti on täynnä sivuja, jotka kertovat perustiedot ihmisistä. Niissä ei ole mitään vikaa, ne täyttävät tarkoituksensa. Kaikki eivät jaksa rakentaa itselleen mahtavia sivukomplekseja. Nämä kotisivut ovat kuitenkin sellaiset kuin ovat sen takia, että ajattelen ihmisten, jotka tänne eksyvät, olevan kiinnostuneita minusta ajattelevana olentona. Ja paljon paremman kuvan omasta sisäisestä universumistani saa, kun tietää historiani ja joitakin ajatuksiani verrattuna siihen, että esittäisin vain joitakin maailmallisia faktoja itsestäni.

Näillä sivuilla paljastan paljon itsestäni, ja jotakin ystävistänikin. Erityisesti elämäntarinaani ja ystäväni -sivuja lukevilta pyydänkin, ettette ottaisi nokkiinne mistään, mitä sivuilla on, tai ei ole. Toivon myös, ettei mitään näillä sivuilla olevaa koskaan käytetä ketään vastaan. Itseasiassa olen huolissani vain seuraavista potentiaalisesta kohderyhmästä: ihmisistä, jotka tuntevat mut vain työn puolesta, ihmisistä, joita erottaa musta liian suuri ikäero ja tietysti aina niin ihanista sukulaisista. Jos kuulut edellämainittuihin ryhmiin, niin voisi olla parempi jos et lukisi enää yhtään enempää ;).

Näiden sivujen pääkohderyhmä on mun kaveripiriini. Niiden tarkoitus on tuoda mieleen muistoja ja olla mun mieleni arkisto. En usko, että kaverini tätä koskaan väärinkäyttäisivät. Basically, mä uskon yhä bC!:n kaveripiirin hyvään tahtoon, en tiedä tapausta, jossa mikään tähän kaveripiiriin vuotanut tiedonmurunen olisi koitunut lopulta vahingoksi, vaikka hetkellistä pahaa verta olisi ilmaantunutkin. (ja mehän tiedämme, että tässä kaveripiirissä kaikki aina vuotaa jotenkin kaikille;)

Itse asiassa keskusteltuani tästä Panun kanssa tulin siihen tulokseen, että ainoat, joiden oikeasti uskaltaisin antaa ja ehkä haluaisinkin lukevan nämä sivut ovat kaverini sekä täysin tuntemattomat. Näiden sivujen julkaiseminen verkossa on vaarallista. Kuten Panu sanoi, mitään mitä ikinä laitat verkkoon et saa enää ikinä pois, vaikka kuinka haluaisit. Nämä sivut ovat silti olemassa, koska tämä on se ainoa tiedonvälityskanava jonka ominaisuudet sopivat minulle ja joka tuntuu oikealta tähän tarkoitukseen.

Täytyy kuitenkin lopuksi sanoa myös, että kaikkea en kerro. Useimmiten, jos jätän jotain pois, se johtuu siitä, että luulen sen voivan vaivata tai satuttaa jotain elämässäni vielä olevista ihmisistä. Jos tällä sivulla on asioita, joita et halua, tai vaihtoehtoisesti jos tulee esille, että olen jättänyt kertomatta jotain, mikä ei häiritsekään teitä, niin kertokaa.

Vanhojen sivujen päivittymättömyydestä, kaaoksen ja järjestäytymisen suhteista ja syistä

(PE 07.01.2000)

En ole päivittänyt kotisivujani todella pitkään aikaan. 'Ei ole ollut fiilistä'.

Elämäntarinani kertominen tyssäsi kahteen seikkaan. Ensinnäkin pääsin liian lähelle nykyistä aikaa. Tärkeät asiat eivät olleet enää niin selkeinä mun päässäni, kaikki on vielä mössöä, viime aikojen tärkeimmät tapahtumat eivät ole vielä ehtineet nousta selkeästi sen massan yläpuolelle. Kirjoitukseni ei ole nettis (nettipäiväkirja), joten ennen kuin voin jatkaa kirjoittamista, tulee minun voida tarkastella tapahtumia taas tarpeeksi objektiivisesti ja etääntyneesti.

Toinen syy, miksi en ole elämäntarinaani jatkanut on se, että alan tulla sille alueelle, jolla tapahtuneilla tapahtumilla on vielä merkitystä läheisille ihmisilleni. On mahdotonta päättää, mitä voin nettiin kirjoittaa ja mitä en. Ihmettelen ihmisiä, jotka ovat pitkään pitäneet nettiksiään kunniallisesti pystyssä. Luulisin, että mulla pitäisi olla vielä vähemmän ristiriitaa siinä, mitä voi netissä sanoa ja mitä ei. Tai sitten olette ehkä muuttaneet nettiksen konseptia, se ei ole enää päiväkirja itselle, vaan päiväkirja muille.

Joka tapauksessa siitä on nyt ainakin puoli vuotta, kun viimeksi olen kirjoittanut elämäntarinaani ja aikaa on kulunut jo sen verran, että joitain tapahtumia myöhemmistäkin ajoista on kypsynyt mun mielessä tarpeeksi, että voisin niistä kertoa. Nyt jos saan tämän yritykseni alkaa uudestaan päivittää sivujani toimimaan, teillä on ehkä tilaisuus saada jotain uuttakin luettavaa.

Voi myös olla, että yksi syy näiden sivujen staasiin on ollut se, että kaikki elämäntarinasta erillään oleva informaatio (ja näin siis sivujen ei-historiallinen osuus) on niin auttamattoman vanhentunutta ja puutteellista. Toivon nyt saavani vähän puhtia itseeni, että voisin päivittää kaikki vanhentuneet kohdat. Samalla en tee enää uudestaan sitä virhettä, että tekisin mistään sisällöstä historiatonta vaan otan käyttöön joka kohdassa erikseen näkyvät päivitysmerkinnät. Tämä korjannee tämän suuren psykologisen blokin oikeuttamalla vanhentuneenkin materiaalin. On se kiva miten itseään voi kusettaa tietoisestikin.

Niin, vielä on yksi syy, miksi sivut eivät ole päivittyneet ja mihin tämä . Useimmiten nimittäin kun tulee fiilis päivittää sivuja niin haluaisi vain kirjoittaa vähemmän ajatuksella/panostaen jostakin ajatuksesta tai asiasta. Minä kuitenkin inhoan epäloogisia ja hierarkiattomia sivuja, niitä on todella ärsyttävä lukea. Niinpä minulla tuli aina sisäinen taistelu halutessani tehdä jotain sen välillä, tekisinkö sen kunnolla vai jättäisinkö kokonaan tekemättä. Useammin jälkimmäinen vaihtoehto voitti. Nyt kuitenkin keksin hienon prosessin, jolla pääsen tästäkin eroon. Kirjoitan sattumanvaraiset muutokset järjestäytymättömään Kaaokseen ja sitten joskus kun jaksan oikoluen ne ja ne siirtyvät Järjestäytyneisyyden sivuhierarkiaan.

Samalla tämä ajaa sen asian, että saan sivuihini jonkun isomman muutoksen aikaan joka tekee taas huomattavasti helpommaksi muidenkin muutosten tekemisen sivuille.

Biletys, päihteet ja sekaisinolo