Unia

Tappajameteori

(07.01.99)

Tänä aamuna kun Seita oli juuri lähtenyt kouluun ja mä olin vaipunu takaisin uneen näin lyhyehkön unen. Alussa muistan keskustelleeni jonkun ystävistäni kanssa jostakin pelistä. Minulle oli juuri valjennut, että siinä pomppimalla korkeammalle pääsisi eteenpäin, mutta ystäväni valisti minua, että oikeasti siinä piti pomppia niin, että maa vajoaa alta ja pääsee salaiseen maanalaiseen tasoon.

Seisoimme Pitkänsillan juuressa, Kaisaniemen puoleisessa päässä. Katsoimme taivaalle ja näimme sieltä putoavan pyöreän kappaleen, joka jätti jälkeensä tulista ja savuista vanaa. Se oli komeetta, jonka pinta oli musta lukuunottamatta useita sen pintaa halkovia laavavirtoja ja railoja. Se putosi jonnekin Hakaniemen taakse, ehkä mereen Merihaan takana. Sen lentoradasta ja suhteesta pelin ratkaisuun nousi keskustelu, jonka johdosta meteori putosi uudestaan ainakin kolme kertaa eri paikkoihin Helsinkiä.

Lopulta meteori läjähti keskelle Lasipalatsin pihaa. Tosin Lasipalatsi oli keskieurooppalaiseen tyyliin Mannerheimintielle avoin aukio. Katselin Mannerheimintien raitiovaunupysäkiltä meteorin aiheuttamaa kraateria, kun yhtäkkiä omituisen huminan saattelemana se nousi kuopasta ja pysähtyi leijumaan parin metrin korkeuteen. Sen pinta oli yhä sekoitus tummia poimuja ja laavan hehkua. Se alkoi muuttaa muotoaan. Nopeasti se muuttui munanmuotoiseksi ja alkoi pyöriä vinhasti. Hetken se oli aivan sileä pääsiäismuna täplineen ja aaltokuvioineen. Seuraavaksi se jonkinlaisen värinän päätteeksi muuttui kirkkaankeltaiseksi sitruunaksi, joka leijui vinosti edessäni.

Samalla kun tajusin noiden muodonmuutosten olevan varmastikin jonkinlainen sanoma alkoi esine ampua nopeita säteitä kaikkialle ympärilleen. Kuulin huutoa ja kirkumista, raitiovaunupysäkin raide räjähti, autot suistuivat tieltä. Kaikki vaipui kaaokseen. Heräsin.

Mahdollista taustaa:

Uudenvuoden mäenlasku

(23.01.99)

Oli uusivuosi ja mä olin kai perheeni kanssa Suomenlinnassa kattoo sitä (Suomenlinna oli muuten ihan kuusimetsää). Kaikkialla oli ihan sikana lunta. Kun sitten lähettiin sieltä pois, niin piti mennä sellasta reittiä, jossa oli kaksi 'väylää', joissa kummassakin oli yhdet tiheäaskelmaiset lumiportaat ylös ja leveäaskelmaiset lumiportaat alas. Alaspäin liukuikin aina välillä tyyppejä, ne portaat oli aika jäässä. Ylöspäinkin oli tosi vaikea mennä. Sinne päin oli menossa vielä semmoinen hirveä massa ihmisiä, palaamassa kaupunkiin. Klaus ehdotti, että käyttäisimme aina välillä väärää kaistaa, kun sieltä ei tullut niin paljon ihmisiä alas ja pääsimme viimein hirveän kiipeämisen jälkeen mäen huipulle, josta oli mieletön jäämäki alaspäin.

Lähdin liukumaan mäkeä alas hirvittävällä nopeudella, kaappasin välissä Pirjon mukaani mäen keskellä olevalla tasaisella alueella ja sitten syöksyimme alas vielä jyrkempää mäkeä, jota ei edes ihan ylös asti ollut nähnyt. Laskumme loppui vihdoin Rautatieaseman länsipäätyyn. Serkkuni Valtteri tuli vielä nopeampaa vauhtia ja törmäsi länsipäädyn lehtitelineeseen kaataen sen. Sitten tuli vielä joku, taas kerran nopeampaa vauhtia ja lensi aseman avoimista ovista ulos. Sitten heräsin.

Lisää mäenlaskua

(23.01.99 - Seita)

Löysin itseni eli samalla frendien Phoeben huoneesta,jossa oli kaksi ovea. Ovet olivat punaisia ja toisessa ovessa oli kyltti, jossa oli piirretty sydän ja kirjaimet RDJ (room of delight and joy). Siihen huoneeseen piti mennä, jos oli tietyssä mielentilassa ja ilmeisesti minä olin. Menin sisälle.Se oli sellanen halluhuone: ei voinut olla ihan varma oliko huonessa lattiaa ja kattoa vai ei. Kun kännyin oveen päin, ovensuussa seisoi palvelijatar, joka tyynnytteli minua ja sanoi, että hän tulee hakemaan minut jonkin ajan kuluttua. Löysin huoneesta puhelimen josta kuului hyvin heikosti. Yritin soittaa Maijulle, että tämä olisi tuonut kännykkäni, mutta en muistanut hänen numeroaan vaan soitin koko ajan Eetun vanhaan kännykkänumeroon.

Yhtäkkiä olin sairalassa sängyn luona, jossa makasi tyttö, kuolleena.Tyttö oli laskenut pulkalla puuseinää päin, josta oli sojottanut paksuja puupiikkejä suoraan eteenpäin. Piikit olivat lävistäneet hänen selkänsä, vaikka hän ei ollut laskenut selkä edellä. Rinnassa ei ollut mitään jälkiä. Sängyn ympärillä oli myös kolme pikkupoikaa, jotka tirkistelivät tyttöä. Kuollut tyttö sanoi jotain pojille ja pojat jättivät hänet rauhaan. Oli aivan normaalia, että kuolleet puhuivat. Lähdin sitten pikkuveljeni kanssa kävelemään sairaalan käytävää pitkin huoneeseen, jossa oli piano, jota aloin soittaa.

Huomasin siirtyneeni Hakaniemeen, torin laidalle, jonne oli rakennettu pulkkamäki samalla tavalla kuin Ronald McDonald rakentaa lapsille mäen mainoksessa. Pulkat, joilla minä, pikkuveljeni ja jotkut muut lapset laskivat, olivat kuin muovisia tuoleja ilman jalkoja. Rakensimme hyppyrin,josta minä lensin kaaressa autotielle ja perseeseen sattui kovaa (oikeasti). Kun olimme lähdössä pois äitini tuli selittämään jostain pikkuveljeni Apollo-tunneista, joka ilmeisesti oli yhtä kuin klassiset yksinlaulutunnit. Suostuin säestäjäksi,koska paikalla ei olisi opettajia.

Lähdimme bussipysäkille ja äiti nosti maasta Eetun ja Matiaksen veitsen, joka silloin oli meidän. Pysäkillä pysäytin keltaoranssin 71, mutta tarkemmin katsottuna numero olikin 701. Bussin lasit olivat huurussa ja koska veljeni ei tehnyt elettäkään tullakseen autoon sisään, sanoin kuskille, että tämä voisi jatkaa matkaansa. Myöhemin menimme kuitenkin sillä samalla bussilla kotiin.